TAITEILIJAT





/ RIIKKA KERÄNEN

Kuvanveistäjä Riikka Keräsen teosten ainekset tulevat usein läheltä. Hänen materiaalinsa voivat olla esimerkiksi hylättyjä tarve-esineitä tai tarpeellisena säilöttyjä, mutta aikojen saatossa unohdettuja kangaspaloja tai puunkappaleita. Luonnonmateriaalien hyödyntämisessä häntä kiehtoo ekologisuuden lisäksi niiden hankintaan liittyvä vaiva sekä käsityötaitojen tarve. Riikka Keränen asuu ja työskentelee vanhempiensa viljelemällä maatilalla Kainuussa. Hän on valmistunut  kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta 2010. Viime vuosina Keränen on pitänyt omia näyttelyitä Porissa, Kuopiossa, Helsingissä ja Tampereella. Hän on myös mukana tulevan kesän Mäntän XVIII Kuvataideviikoilla.


/ ARTTU MERIMAA

Arttu Merimaa on porilaislähtöinen kuvataiteilija, joka työskentelee pääosin liikkuvan kuvan ja videoinstallaatioiden parissa. Merimaan teokset pyrkivät tuomaan esiin subjektin ja mediateollisuuden välistä nautinnon ja ahdistuksen sekaista suhdetta. Merimaa valmistui vuonna 2007 Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmasta ja viimeistelee parhaillaan maisterin tutkintoaan Kuvataideakatemiassa. Merimaan teoksia on mm. Kiasman ja Helsingin taidemuseon kokoelmissa. 

/ JANNE NABB + MARIA TEERI

Janne Nabb ja Maria Teeri ovat työskennelleet työparina vuodesta 2008 lähtien. He jakavat kaikki taiteelliset prosessit molempien vahvuuksia hyödyntäen. Nabb ja Teeri työskentelevät tilallisesti maalauksen, liikkuvan kuvan, tekstin, äänen ja löytömateriaalin kanssa. Teoksissaan he tutkivat erityisesti taiteilijuuden tasoja ja taiteellisen työskentelyn suhdetta arkipäivään itseensä, käyttäen usein aineistonaan ihmisen toiminnasta jääviä jälkiä tai materiaalista ylijäämää. He ovat opiskelleet Kankaanpään taidekoulussa ja Kuvataideakatemiassa, josta he valmistuivat 2011. Viime vuoden aikana Nabbin ja Teerin teoksia on ollut esillä Mäntän Kuvataideviikoilla, Galerie Anhavan projektitilassa Helsingissä sekä Kiasman Tosi kyseessä -kokoelmanäyttelyssä. 

 
/ PIA SIRÉN

Pia Sirén on kuvanveistäjä joka työskentelee paikkasidonnaisten tilateosten ja veistosten parissa. Viimeisimmissä töissään Sirén on rakentanut maisemia keinotekoisin välinein, käyttäen pääasiassa rakennusmateriaaleja. Teokset ovat tee-se-itse- maisemia, joissa köydet, pressut, ämpärit, nippusiteet, betoni, laasti, tikkaat, ja telineet saavat uuden käyttötarkoituksen osana esteettistä taidekokemusta. Sirén on valmistunut vuonna 2012 Kuvataideakatemiasta. Viime aikoina Sirénin teoksia on ollut esillä Galleri Sinnessä Helsingissä, Mäntän XVII Kuvataideviikoilla sekä Wäinö Aaltosen Museon Kui?- ryhmänäyttelyssä.